Olemme vuosien varrella valmentaneet niin yksilöitä, ryhmiä kuin yrityksiä sekä seuroja. Valitettavasti suurimmalla osalla näistäkin ryhmistä on yksi yhteinen ongelmatekijä. Kovatehoisista harjoituksista palautuminen. FasciaMethod on uusi työkalu tähän yleiseen ongelmaan.
Palautumisesta puhutaan koko ajan enemmän ja erilaisia harjoittelu – ja hoitokeinoja on markkinoilla useita. Tällä hetkellä yksi kovimmassa nousussa oleva on FasciaMethod – konsepti, jonka mekin otimme omaan harjoittelusykliin mukaan loppuvuodesta 2018. Muutamien tuntien perusteella voi jo sanoa, että metodi on toimiva ja löytänyt hyvin myös asiakkaamme. Alkuvuodesta 2019 meiltä löytyy kaksi FasciaMethod tuntia treeniryhmän viikkokalenterista. Tuntien lisäksi meidän viikkokalenterista löytyy myös kehonhuolto ja liikkuvuustunti omana tuntina. Näin jokaiselle löytyy varmasti sopiva ajankohta kehonhuollolle kovempien treenien lisäksi.
FasciaMethod tuntikuvaus:
• FasciaMethod on kokonaisvaltaista kehonhuoltoa kuntouttavasta näkökulmasta. Keskitymme parantamaan liikkuvuutta toiminnallisin aktiivisin venytyksin HYVÄLLÄ KANNATUKSELLA, nivelten täysiä liikeratoja käyttäen. Harjoitteet mukailevat lihastoimintaketjuja.
• Teemme tarkasti kehon yleisimpiin heikkoihin ja kireisiin alueisiin suunnattuja liikehallinta- ja liikkuvuusharjoitteita.
• Hyödynnämme hierontapalloa faskiakerrosten välisen liukumisen lisäämiseksi ja faskioiden nesteyttämiseksi.
• Harjoittelua rytmitetään hengityksellä.
• Tunti soveltuu kaikille, jotka haluavat parantaa suorituskykyään tehokkaasti ja edistää hyvinvointiaan.
• FasciaMethod on suomalaisten fysioterapeuttien kehittämä tuote.
Haluatko itse testata tuntia? Meillä ensimmäinen viikko ei kustanna sinulle mitään ja voit sen jälkeen tehdä päätöksen haluatko jatkaa treenaamista meillä ohjatuissa pienryhmissä oman aikataulun mukaisesti. Voit valita rajattoman treenioikeuden 99€/kk hinnalla tai kevyemmän vaihtoehdon 75€/kk joka sisältää 6 ohjattua harjoittelukertaa kuukaudessa.
Voit tutustua tarkemmin treeniryhmään, jonka yksi osa on myös FasciaMethod.
Lisää konseptista ja sen kehittäjistä löydät heidän omilta sivuiltaan tästä.
Oma tunti yritykselle?
Haluatko pitää parempaa huolta työntekijöistäsi? Voimme tarjota yrityksille myös oman viikkotunnin joko omalla Studiollamme tai mahdollisesti yrityksen omissa tiloissa. Voit suoraan olla yhteydessä Suviin suvi(at)jmsyke.fi / 040-5343343 tai täyttämällä alla olevan lomakkeen tarjouksen tai demotunnin järjestämiseksi yritykselle.
Ilmaiselle tutustumisviikolle voit ilmoittautua alla olevalla lomakkeella. Ilmoita vaan milloin ja mille tunneille haluat tulla mukaan.